Tämä vähäisellä panostuksella kasaan rääpimäni blogi ei totisesti ole kummoinen, mutta hyviäkin peliblogeja löytyy.
Tampereen menestyneimpiin pelifirmoihin kuuluva 10tons aloitti vast'ikään mielenkiintoisen devausblogin, 10tons Labsin. Erinomaisen mielenkiintoista matskua, maanläheisesti ja devauksen arjen näkökulmasta.
Kirjeitä nuorelle pelisuunnittelijalle on niin ikään ykkösmatskua, ja osuvasti nimetty. Nimensä mukaisesti blogi on suunnattu ennen kaikkea nuorille pelisuunnittelijoille, esimerkiksi opiskelijoille. Ei ollut noin mahtavia blogeja silloin, kun minä alaa opiskelin (opiskelen toki vieläkin ja loppuikäni, jos hyvin käy). Vähän teoreettista materiaalia, mutta juuri siitä(kin) on hyvä aloittaa.
Kansainvälisesti peliblogeja löytyy toki jäätävän paljon, varmasti erinomaisiakin, mutta olen laiska seuraamaan blogiskeneä. Lähinnä uutuusarvonsa takia mainitsen pelijätti Ubisoftin Engine Roomin, joka tarjoaa norsunluutornimaisen vastakkaista näkökulmaa em. kotimaisille blogeille. Omassa sarjassaan hyvää matskua, vaikka harvan lähitulevaisuudessa AAA-pelien tekeminen lienee. Mutta on siitä kiva lukea.
lauantai 24. maaliskuuta 2012
sunnuntai 18. maaliskuuta 2012
Seuraavan sukupolven konsolit - yllätyksiä luvassa?
Viime viikolla spekuloitiin valtavan menestyvällä Steam-pelipalvelulla sekä Half-Life- ja Left 4 Dead -pelisarjoilla Ferrarinsa tienaavan Valven huhutuista aikeista tuoda markkinoille oma pelikonsolinsa, Steam Box. Mikä jottei, Valvella on paljon osaamista ja kokemusta pelien digijakelusta, laadukasta omaa tuotantoa ja pelaajien keskuudessa tunnettu ja arvostettu brändi.
Digital Foundryn artikkelissa erääksi suureksi kompastuskiveksi mainittiin laitteen korkea hintaluokka, jonka arveltiin asettuvan 1000 euron tuntumaan. Jos laite siis olisi käytännössä peli-pc. Ja peli-pc laitteen pitäisi olla, että Valven kieltämättä kova kilpailuvaltti - jättimäinen olemassaoleva pelikatalogi - olisi mahdollinen. Olettaen siis, että merkittävä osa Steamissa pelejään myyvistä julkaisijoista suostuisi myymään pelejään myös Steam Boxissa. Voisivatpa suostuakin, raha varmaan kelpaisi.
Mutta ei kovin moni tietenkään tuhannen euron konsolia ostaisi. Nykyinen konsolisukupolvi osoitti, että ison menestyksen kipuraja on 300 euroa.
Mutta entä jos Steam Box, tai jokin muu tuleva konsoli (vaikkapa uudelta kilpailijalta tai konsolimarkkinoille palaavalta taholta) olisikin jotain ihan muuta?
Miltä tuntuisi 199 euron moniydin-ARMin ympärille kasattu pikkupurkki, joka olisi kytketty Steamin kaltaiseen digijakelupalveluun? Tai vielä parempi, App Storen kaltaiseen palveluun, josta ei ehkä löytyisi Modern Warfare 3:a, Skyrimiä ja uusinta Mass Effectiä, vaan tuhansia 1-10 euron pelejä?
Uusi iPad on hyvä esimerkki siitä, miten keskihintainenkin moderni ARM-soc pyörittää isoa (=tv-kokoista) resoluutiota - pelikäytössäkin.
Ns. isot pelit voisivat myös olla hyvinkin kelvollisesti pelattavissa OnLiven ja Gaikain kaltaisilla pilvipalveluilla - tai miksei saman tien OnLivellä tai Gaikailla, kun ne ovat jo olemassa.
Jossain välissä Microsoftin huhuttiin suunnittelevan jotain tämän suuntaista Xbox 360:n jälkeiselle ajalle: 199 euron Kinect-konsoli massoille ja ökykallis next-gen supermylly teknofiileille.
Ei välttämättä pöllömpi idea.
Olemme töissä pelailleet viime aikoina iPad-pelejä iCade-peliohjaimella, ja hyvinhän se toimii. Yhtälössä on kuluttajaystävällisesti kohdalleen pelit (alkaen 0,79 euroa), mutta pelilaite (iPad alk. 399 euroa) ja ohjain (99 dollaria) ovat vielä holtittoman kalliit.
Eikä niiden muuten tarvitsisi olla, kun koko paketti suunniteltaisiin alusta lähtien valmiiksi ja kokonaiseksi (vrt. Raspberry Pi, 35 dollaria).
Vai käykö sittenkin niin, että nykyiset konsolimarkkinoiden toimijat julkaisevat tehokkaammat versiot laitteistaan, jotka ovat aluksi helvetin kalliita, ja joilla pelataan samoja pelejä kuin nyt, mutta hienommalla grafiikalla, 60 euron kappalehintaan? Voi se kai mennä niinkin, mutta siinä tapauksessa en taida olla enää kiinnostunut.
Digital Foundryn artikkelissa erääksi suureksi kompastuskiveksi mainittiin laitteen korkea hintaluokka, jonka arveltiin asettuvan 1000 euron tuntumaan. Jos laite siis olisi käytännössä peli-pc. Ja peli-pc laitteen pitäisi olla, että Valven kieltämättä kova kilpailuvaltti - jättimäinen olemassaoleva pelikatalogi - olisi mahdollinen. Olettaen siis, että merkittävä osa Steamissa pelejään myyvistä julkaisijoista suostuisi myymään pelejään myös Steam Boxissa. Voisivatpa suostuakin, raha varmaan kelpaisi.
Mutta ei kovin moni tietenkään tuhannen euron konsolia ostaisi. Nykyinen konsolisukupolvi osoitti, että ison menestyksen kipuraja on 300 euroa.
Mutta entä jos Steam Box, tai jokin muu tuleva konsoli (vaikkapa uudelta kilpailijalta tai konsolimarkkinoille palaavalta taholta) olisikin jotain ihan muuta?
Miltä tuntuisi 199 euron moniydin-ARMin ympärille kasattu pikkupurkki, joka olisi kytketty Steamin kaltaiseen digijakelupalveluun? Tai vielä parempi, App Storen kaltaiseen palveluun, josta ei ehkä löytyisi Modern Warfare 3:a, Skyrimiä ja uusinta Mass Effectiä, vaan tuhansia 1-10 euron pelejä?
Uusi iPad on hyvä esimerkki siitä, miten keskihintainenkin moderni ARM-soc pyörittää isoa (=tv-kokoista) resoluutiota - pelikäytössäkin.
Ns. isot pelit voisivat myös olla hyvinkin kelvollisesti pelattavissa OnLiven ja Gaikain kaltaisilla pilvipalveluilla - tai miksei saman tien OnLivellä tai Gaikailla, kun ne ovat jo olemassa.
Jossain välissä Microsoftin huhuttiin suunnittelevan jotain tämän suuntaista Xbox 360:n jälkeiselle ajalle: 199 euron Kinect-konsoli massoille ja ökykallis next-gen supermylly teknofiileille.
Ei välttämättä pöllömpi idea.
Olemme töissä pelailleet viime aikoina iPad-pelejä iCade-peliohjaimella, ja hyvinhän se toimii. Yhtälössä on kuluttajaystävällisesti kohdalleen pelit (alkaen 0,79 euroa), mutta pelilaite (iPad alk. 399 euroa) ja ohjain (99 dollaria) ovat vielä holtittoman kalliit.
Eikä niiden muuten tarvitsisi olla, kun koko paketti suunniteltaisiin alusta lähtien valmiiksi ja kokonaiseksi (vrt. Raspberry Pi, 35 dollaria).
Vai käykö sittenkin niin, että nykyiset konsolimarkkinoiden toimijat julkaisevat tehokkaammat versiot laitteistaan, jotka ovat aluksi helvetin kalliita, ja joilla pelataan samoja pelejä kuin nyt, mutta hienommalla grafiikalla, 60 euron kappalehintaan? Voi se kai mennä niinkin, mutta siinä tapauksessa en taida olla enää kiinnostunut.
sunnuntai 11. maaliskuuta 2012
Cabals - elämää WoWin jälkeen
Ilmiö lienee monille tuttu: World of Warcraft on todella hyvä peli. Hyvässä porukassa raidaaminen on parasta co-op -pelaamista - ja ylipäätään viihdettä - ikinä.
Mutta. Iso mutta. WoWittaminen vaatii aikaa, ja esim. vauvaperheessä ylimääräistä aikaa ei usein ole.
Toisaalta kaikkeen kyllästyy jossain vaiheessa. Itse olin hakannut WoWia suljetusta eurobetasta lähtien (joka oli 2004?) Aikavaatimustensa takia WoW onkin kokonainen harrastus yksinään. Ainakin omalla kohdallani en enää voinut väittää olevani peliharrastaja, vaan WoW-harrastaja.
WoWin lopettamiseen on toki muitakin isoja ja pieniä syitä, mutta elämää on tietenkin WoWin jälkeenkin. Itse huomasin kiinnostuksen ei-persistentteihin peleihin laimentuneen WoW-harrastuksen aikana. Totuin pelimaailman pysyvyyteen, eikä yksinpelin tallennustiedosto ole sama asia.
Olen aidosti jonkin verran yllättynyt, kuinka hyvä WoWin epäkorvike tamperelaisen Kyy Gamesin keräilykorttipeli Cabals on. Pelissä on paljon hyvää:
Pelaaminen ei vaadi tolkuttomasti aikaa. 5-30 minuutin pelisessioita on aika helppo sovittaa hektisiin päiviin ja iltoihin.
Cabals on myös ilmainen, eikä liiketoimintamalli ole todellakaan kohtuuton. Olen pelannut Cabalsia julkaisusta lähtien - eli kohta puoli vuotta - kohtuullisen runsaasti, ja vasta äskettäin käytin peliin 10 dollaria. Sillä sai 1200 yksikköä pelin valuuttaa, jolla olen saanut tuunattua uuden Danann Covenant -pakkani (jonka pelituntuma on todella erilainen, mikä on mainiota) tismalleen haluamakseni, ja jäljellä on vielä 960 yksikköä.
Pelitunnin hinnaksi näyttää omalla kohdallani muodostuvan jotakin minimaalista, jopa vähemmän kuin Steamin 2,50 euron alekampanjoiden helmistä - jotka muodostavat nykyään peliharrastukseni toisen puolen.
Eniten yllättynyt olen siitä, kuinka kivaa ja tyydyttävää Cabalsin pelaaminen on. En WoWissa välittänyt juuri lainkaan pvp-pelaamisesta, enkä ollut aiemmin tippaakaan kiinnostunut keräilykorttipeleistä.
Ennakkoluulottoman kokeilun jälkeen kuitenkin huomasin, että Cabalsin rankingissa kiipeäminen on mukavaa puuhaa. Vanhalla Vril Society -pakallani kävin suunnilleen parhaan 30 pelaajan joukossa, ja uudella pakallani olen kohta kiivennyt top-100 -listalle. Pelaajamäärä selvästi pumpsahti pakan vaihdon välissä, sillä alkuranking oli muistaakseni jossain 3000:n paikkeilla.
En varsinaisesti tavoittele mitään tiettyä sijoitusta, enkä taatusti ole koskaan nousemassa kärkikymmenikköön, mutta seuraavan sadan, viiden kymmenen ja kymmenen joukkoon hivuttautumisessa on jotain juuri sopivan palkitsevaa ja jännittävää. Ja jos tylsyys meinaa yllättää syystä tai toisesta, voi kokeilla uutta pelitapaa tai pakkaa.
Peli myös päivittyy sopivaa tahtia. Parin kuukauden välein peliin tulee sekä uutta sisältöä että uusia ominaisuuksia. Peli onkin selvästi parantunut julkaisuversiostaan.
Suosittelen lämpimästi. Kokeilu ei maksa mitään.
Mutta. Iso mutta. WoWittaminen vaatii aikaa, ja esim. vauvaperheessä ylimääräistä aikaa ei usein ole.
Toisaalta kaikkeen kyllästyy jossain vaiheessa. Itse olin hakannut WoWia suljetusta eurobetasta lähtien (joka oli 2004?) Aikavaatimustensa takia WoW onkin kokonainen harrastus yksinään. Ainakin omalla kohdallani en enää voinut väittää olevani peliharrastaja, vaan WoW-harrastaja.
WoWin lopettamiseen on toki muitakin isoja ja pieniä syitä, mutta elämää on tietenkin WoWin jälkeenkin. Itse huomasin kiinnostuksen ei-persistentteihin peleihin laimentuneen WoW-harrastuksen aikana. Totuin pelimaailman pysyvyyteen, eikä yksinpelin tallennustiedosto ole sama asia.
Olen aidosti jonkin verran yllättynyt, kuinka hyvä WoWin epäkorvike tamperelaisen Kyy Gamesin keräilykorttipeli Cabals on. Pelissä on paljon hyvää:
Pelaaminen ei vaadi tolkuttomasti aikaa. 5-30 minuutin pelisessioita on aika helppo sovittaa hektisiin päiviin ja iltoihin.
Cabals on myös ilmainen, eikä liiketoimintamalli ole todellakaan kohtuuton. Olen pelannut Cabalsia julkaisusta lähtien - eli kohta puoli vuotta - kohtuullisen runsaasti, ja vasta äskettäin käytin peliin 10 dollaria. Sillä sai 1200 yksikköä pelin valuuttaa, jolla olen saanut tuunattua uuden Danann Covenant -pakkani (jonka pelituntuma on todella erilainen, mikä on mainiota) tismalleen haluamakseni, ja jäljellä on vielä 960 yksikköä.
Pelitunnin hinnaksi näyttää omalla kohdallani muodostuvan jotakin minimaalista, jopa vähemmän kuin Steamin 2,50 euron alekampanjoiden helmistä - jotka muodostavat nykyään peliharrastukseni toisen puolen.
Eniten yllättynyt olen siitä, kuinka kivaa ja tyydyttävää Cabalsin pelaaminen on. En WoWissa välittänyt juuri lainkaan pvp-pelaamisesta, enkä ollut aiemmin tippaakaan kiinnostunut keräilykorttipeleistä.
Ennakkoluulottoman kokeilun jälkeen kuitenkin huomasin, että Cabalsin rankingissa kiipeäminen on mukavaa puuhaa. Vanhalla Vril Society -pakallani kävin suunnilleen parhaan 30 pelaajan joukossa, ja uudella pakallani olen kohta kiivennyt top-100 -listalle. Pelaajamäärä selvästi pumpsahti pakan vaihdon välissä, sillä alkuranking oli muistaakseni jossain 3000:n paikkeilla.
En varsinaisesti tavoittele mitään tiettyä sijoitusta, enkä taatusti ole koskaan nousemassa kärkikymmenikköön, mutta seuraavan sadan, viiden kymmenen ja kymmenen joukkoon hivuttautumisessa on jotain juuri sopivan palkitsevaa ja jännittävää. Ja jos tylsyys meinaa yllättää syystä tai toisesta, voi kokeilla uutta pelitapaa tai pakkaa.
Peli myös päivittyy sopivaa tahtia. Parin kuukauden välein peliin tulee sekä uutta sisältöä että uusia ominaisuuksia. Peli onkin selvästi parantunut julkaisuversiostaan.
Suosittelen lämpimästi. Kokeilu ei maksa mitään.
torstai 1. maaliskuuta 2012
Raspberry Pi on (loppuun)myynnissä
Brittiläinen Raspberry Pi -projekti on viimein päässyt maaliin; ensimmäinen erä laitteita tuli myyntiin, kaatoi molemmat tuotetta myyvät verkkokaupat vuorokaudeksi ja luonnollisesti loppuunmyytiin noin nanosekunnissa. Mutta kyllä niitä lisää tulee.
Mikä Raspberry Pi? No, se on pari kymppiä maksava äärimmäisen simppeli tietokone, joka pyörittää mm. Linuxia. ARM-prosessorilla tietenkin. Tehoja on suunnilleen vuoden 2000 perus-pc:tä enemmän tai vähemmän vastaava määrä - siis aika komeasti.
Kyseessä ei missään nimessä ole mikään joka jannun pelikone, laitetta ei ole esimerkiksi koteloitu mitenkään.
Minulle oleellista tässä(kin) tuotteessa on se, mitä se edustaa: Ei-elektroniikkajätti on onnistunut suunnittelemaan ja tuomaan markkinoille uudenlaisen ja kiinnostavan tietoteknisen tuotteen, mahdollisimman avoimena (=hakkeroitavana) ja ällistyttävän edulliseen hintaan.
Ennakkotilaus on vetämässä, perästä kuuluu. Joskus.
Mikä Raspberry Pi? No, se on pari kymppiä maksava äärimmäisen simppeli tietokone, joka pyörittää mm. Linuxia. ARM-prosessorilla tietenkin. Tehoja on suunnilleen vuoden 2000 perus-pc:tä enemmän tai vähemmän vastaava määrä - siis aika komeasti.
Kyseessä ei missään nimessä ole mikään joka jannun pelikone, laitetta ei ole esimerkiksi koteloitu mitenkään.
Minulle oleellista tässä(kin) tuotteessa on se, mitä se edustaa: Ei-elektroniikkajätti on onnistunut suunnittelemaan ja tuomaan markkinoille uudenlaisen ja kiinnostavan tietoteknisen tuotteen, mahdollisimman avoimena (=hakkeroitavana) ja ällistyttävän edulliseen hintaan.
Ennakkotilaus on vetämässä, perästä kuuluu. Joskus.
sunnuntai 26. helmikuuta 2012
ARMin läpimurto läppäreihin 2011, eiku 2012, vai..?
ARM-arkkitehtuurin prosessorit eivät lyöneet läpi (mini)läppärimarkkinoilla viime vuonna. Harmi, sillä ARMit ovat halpoja ja erittäin virtapihejä - ja tehot nousevat jäätävää tahtia.
Mutta tänä vuonna! Kyllä! Neliytimisiä ARM-SoC:eja (system on chip) on jo vaikka kuinka, ja niissä todellakin piisaa tehoa työpöytäkäyttöjärjestelmien pyörittämiseen.
Yksi kiinnostavista tiedossa olevista tuotteista on Genesin tuleva miniläppärimalli, joka pohjautuu Freescalen iMX6-sociin. Itse asiassa kyttäsin koko viime vuoden, koska Genesin vielä tälläkin hetkellä myynnissä olevat iMX5-pohjaiset Efika-tietsikat päivitettäisiin oleellisesti ruudikkaampaan iMX53-sarjaan. Mutta eipä semmoisia ole tulossakaan, koska Genesillä todettiin olevan fiksumpaa hypätä yhden prosessorimallin yli ja siirtyä suoraan parhaimmillaan neliytimisyyttä tarjoavaan iMX6-sarjaan.
Maanantaina 27.2.2012 alkavilla Barcelonan mobiilimessuilla saatetaan muuten julkistaa mielinkiintoisia asioita tähänkin liittyen.
Mutta... Kuinka tässä mahtaa lopulta käydäkään? Kyllä, ARM-socit ovat kovaa settiä ja esim. Apple saattaa tosiaan väsätä Macbook Airia, jossa hyrrää iPad2:sta ja iPhone 4S:stä tutun A5-prosessorin evoluutiomalli tai seuraaja A6. Se olisi varmasti ihan hyvä vekotin.
Intel ei tosin antaudu taistelutta. Intelin x86-arkkitehtuuri on hirvittävä virtasyöppö ja kallis kuin mikä, mutta tehoa löytyy. Ja sekin ihme on nähty, että Intel on jo saanut ulos ensimmäisen SoC-tuotteensa, eikä tuoreimmat Atomit muutenkaan ole täysin kelvottomia.
2013 puolivälin paikkeille ajoittuva Haswell-arkkitehtuuri mahdollistanee jo varsin kovat mobiilisirut.
Vai keikahtaako koko mobiilitietokoneilu Ubuntu Android-puhelimissa -hässäkän muottiin? Eli oli prosessori ja käyttöjärjestelmä mikä tahansa, suoritin on luurissa ja luuriin lykätään näyttöjä ja näppäimistöjä (ja peliohjaimia!) käyttötilanteen mukaan. Ei paha visio.
Mobiilimessuista vielä sen verran, että odotan oikeasti Nokian huhuttua ghetto-Lumiaa; Windows-luuri (rutkasti?) alle 200 eurolla saattaisi mahtua jopa minun budjettiini.
Mutta tänä vuonna! Kyllä! Neliytimisiä ARM-SoC:eja (system on chip) on jo vaikka kuinka, ja niissä todellakin piisaa tehoa työpöytäkäyttöjärjestelmien pyörittämiseen.
Yksi kiinnostavista tiedossa olevista tuotteista on Genesin tuleva miniläppärimalli, joka pohjautuu Freescalen iMX6-sociin. Itse asiassa kyttäsin koko viime vuoden, koska Genesin vielä tälläkin hetkellä myynnissä olevat iMX5-pohjaiset Efika-tietsikat päivitettäisiin oleellisesti ruudikkaampaan iMX53-sarjaan. Mutta eipä semmoisia ole tulossakaan, koska Genesillä todettiin olevan fiksumpaa hypätä yhden prosessorimallin yli ja siirtyä suoraan parhaimmillaan neliytimisyyttä tarjoavaan iMX6-sarjaan.
Maanantaina 27.2.2012 alkavilla Barcelonan mobiilimessuilla saatetaan muuten julkistaa mielinkiintoisia asioita tähänkin liittyen.
Mutta... Kuinka tässä mahtaa lopulta käydäkään? Kyllä, ARM-socit ovat kovaa settiä ja esim. Apple saattaa tosiaan väsätä Macbook Airia, jossa hyrrää iPad2:sta ja iPhone 4S:stä tutun A5-prosessorin evoluutiomalli tai seuraaja A6. Se olisi varmasti ihan hyvä vekotin.
Intel ei tosin antaudu taistelutta. Intelin x86-arkkitehtuuri on hirvittävä virtasyöppö ja kallis kuin mikä, mutta tehoa löytyy. Ja sekin ihme on nähty, että Intel on jo saanut ulos ensimmäisen SoC-tuotteensa, eikä tuoreimmat Atomit muutenkaan ole täysin kelvottomia.
2013 puolivälin paikkeille ajoittuva Haswell-arkkitehtuuri mahdollistanee jo varsin kovat mobiilisirut.
Vai keikahtaako koko mobiilitietokoneilu Ubuntu Android-puhelimissa -hässäkän muottiin? Eli oli prosessori ja käyttöjärjestelmä mikä tahansa, suoritin on luurissa ja luuriin lykätään näyttöjä ja näppäimistöjä (ja peliohjaimia!) käyttötilanteen mukaan. Ei paha visio.
Mobiilimessuista vielä sen verran, että odotan oikeasti Nokian huhuttua ghetto-Lumiaa; Windows-luuri (rutkasti?) alle 200 eurolla saattaisi mahtua jopa minun budjettiini.
tiistai 14. helmikuuta 2012
Pelejä pelaajille vai "kaikille"?
Pitkän linjan peliharrastajana arvostan pelien - ja pelilaitteiden - historiaa. Niinpä lähtökohtaisesti pidän iCaden kaltaisten yhtiöiden tuotteista, kuten keväällä myyntiin tulevasta 8-Bitty -peliohjaimesta. Wanha kunnon peliohjain, eli suuntaohjain ja nappeja, mutta modernisti toteutettuna, eli langattomalla bluetooth-yhteydellä nykyaikaisiin älypuhelimiin ja tabletteihin liitettäväksi.
Ei ole salaisuus, että pidän kunnollisia peliohjaimia välttämättömänä hyvän pelilaitteen ominaisuutena. Hyvä peli ei sinänsä vaadi alustakseen hyvää pelilaitetta, mutta puutteellisesti varustellun pelilaitteen rajat tulevat väistämättä vastaan ennemmin tai myöhemmin. Rajatkaan eivät ole absoluuttisesti huono juttu, sillä luovuus pusertuu ulos usein parhaiten juuri rajoitusten ansiosta.
Angry Birds, Cut the Rope, Where's My Water ja moni muu kosketusnäytölle tehty jättihitti on vastaansanomattomasti hyvää viihdettä ja kaupallisesti huippumenestynyttä liiketoimintaa. Tässä valossa pelilaite ei todellakaan tarvitse varsinaisia peliohjaimia, sillä elämys syntyy pelkän kosketusnäyttöohjauksen turvin.
Jokaista jättihittiä kohti on kuitenkin myös satoja tai tuhansia vähemmän onnistuneita pelejä ja kaupallisia floppeja. Väistämättä tulee mieleen, että kuinka monta söpöjen eläinhahmojen tähdittämää fysiikkapohjaista ongelmanratkaisupeliä maailmaan mahtuu?
Mitä jos markkinoiden ykköslaitteissa olisi peliohjaimet? Olisiko markkinat suuremmat, ja olisiko tarjonta monipuolisempaa? Saisiko 79 sentillä tai parilla eurolla briljantteja shoot'em-upeja, taistelupelejä, retrohenkistä toimintaa? Entä maksaisivatko pitkän linjan peliharrastajat 4-10 euroa massamarkkinaa kapeampaan pelimakuun suunnatuista tuotteista? Onko elannon ansaitseminen 0,79 euron kosketusnäyttöpelejä tuottamalla helppoa kuin veden puristaminen kivestä?
Vai karkottaisivatko epämiellyttävän näköiset peliohjaimet suuret massat laitteiden ostajakunnasta? Ehkä.
Entä jos vaikkapa Apple tarjoaisi muutaman kympin peliohjainlisäosaa iPhoneen ja iPadiin? Apple todennäköisesti osaisi valita hyvän keskitien lähestyttävyyden ja toiminnallisuuden välillä.
Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että Playstation 3:n ja Xbox 360:n edustama peliohjainsukupolvi on aivan tarpeettoman monimutkainen ja vaativa. Vähemmilläkin namiskoilla ja vipstaakeilla pärjättäisiin. 8-bittisen Nintendon pelkistetty peliohjain oli aika kiva, ja Super Mario Bros. oli oman aikansa kasuaalipeli/massamarkkinahitti. iCadella ollaan hyvillä jäljillä.
Ei ole salaisuus, että pidän kunnollisia peliohjaimia välttämättömänä hyvän pelilaitteen ominaisuutena. Hyvä peli ei sinänsä vaadi alustakseen hyvää pelilaitetta, mutta puutteellisesti varustellun pelilaitteen rajat tulevat väistämättä vastaan ennemmin tai myöhemmin. Rajatkaan eivät ole absoluuttisesti huono juttu, sillä luovuus pusertuu ulos usein parhaiten juuri rajoitusten ansiosta.
Angry Birds, Cut the Rope, Where's My Water ja moni muu kosketusnäytölle tehty jättihitti on vastaansanomattomasti hyvää viihdettä ja kaupallisesti huippumenestynyttä liiketoimintaa. Tässä valossa pelilaite ei todellakaan tarvitse varsinaisia peliohjaimia, sillä elämys syntyy pelkän kosketusnäyttöohjauksen turvin.
Jokaista jättihittiä kohti on kuitenkin myös satoja tai tuhansia vähemmän onnistuneita pelejä ja kaupallisia floppeja. Väistämättä tulee mieleen, että kuinka monta söpöjen eläinhahmojen tähdittämää fysiikkapohjaista ongelmanratkaisupeliä maailmaan mahtuu?
Mitä jos markkinoiden ykköslaitteissa olisi peliohjaimet? Olisiko markkinat suuremmat, ja olisiko tarjonta monipuolisempaa? Saisiko 79 sentillä tai parilla eurolla briljantteja shoot'em-upeja, taistelupelejä, retrohenkistä toimintaa? Entä maksaisivatko pitkän linjan peliharrastajat 4-10 euroa massamarkkinaa kapeampaan pelimakuun suunnatuista tuotteista? Onko elannon ansaitseminen 0,79 euron kosketusnäyttöpelejä tuottamalla helppoa kuin veden puristaminen kivestä?
Vai karkottaisivatko epämiellyttävän näköiset peliohjaimet suuret massat laitteiden ostajakunnasta? Ehkä.
Entä jos vaikkapa Apple tarjoaisi muutaman kympin peliohjainlisäosaa iPhoneen ja iPadiin? Apple todennäköisesti osaisi valita hyvän keskitien lähestyttävyyden ja toiminnallisuuden välillä.
Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että Playstation 3:n ja Xbox 360:n edustama peliohjainsukupolvi on aivan tarpeettoman monimutkainen ja vaativa. Vähemmilläkin namiskoilla ja vipstaakeilla pärjättäisiin. 8-bittisen Nintendon pelkistetty peliohjain oli aika kiva, ja Super Mario Bros. oli oman aikansa kasuaalipeli/massamarkkinahitti. iCadella ollaan hyvillä jäljillä.
lauantai 4. helmikuuta 2012
Spark - avoin tabletti keväällä
Nokia ja Intel hylkäsivät Meegon viime vuonna, mutta onneksi avoimen lähdekoodin kehittäjäyhteisö jatkoi mobiili-Linuxin tekemistä Mer-projektina.
Aherrus on kantamassa hedelmää, sillä muista kaupallisista tableteista poiketen täysin avoin Spark-tabletti on valmistumassa.
Avoimuus tarkoittaa sitä, että Sparkin ohjelmisto on vapaasti ja luvallisesti muokattavissa. Muokkausta epäilemättä tullaan myös tekemään mitä moninaisimpien tahojen toimesta.
Raudan puolesta Spark on näkökulmasta riippuen näpsäkkä tai nuhainen. 7-tuumainen näyttö on ehkä pieni, etenkin 800 x 480 -resoluutionsa takia, mutta pysyypähän laitteen ulkomitat mukavan mobiileina.
Yksiytiminen 1Ghz AMLogic Cortex A9-suoritin on kaukana huipputablettien tupla- ja neliydinprosessoreista, mutta rinnalla on onneksi asiallinen Mali 400 -graffasiru. Ja eihän niitä piirrettäviä pikseleitä montaa ole.
Jos speksit vaikuttavat geneerisiltä kiinalaiskikkareilta, syykin on selvä; Spark on oikeasti uudelleenbrändätty Zenithink C71, jolla on ikää ainakin pari vuotta.
Henkilökohtaisesti olen innoissani Sparkista siksi, että se osoittaa myös muiden kuin elektroniikkajättien pystyvän tuomaan tuotteita markkinoille. Elektroniikkajätit kun haluavat tyypillisesti kontrolloida tuotteitaan mahdollisimman tiukasti. Pahin ja paras esimerkki tästä on Apple.
Toki Spark on teknisesti vanhentunut, kallis (suhteellisesti; 200 euroa on halpa tabletti, mutta isoissa erissä tilattuna hinta vähintään puolittuisi) ja pääasia eli sisältö on suurelta osin arvailujen varassa, mutta ilmiöiden on alettava jostain.
Ennustan tai ainakin toivon, että vuoden tai parin päästä markkinoilla on Sparkin jälkeläinen, josta löytyy integroidut peliohjaimet ja ehkä näppäimistökin, jos ei muuten niin lisäosana. Olisi se hieno!
Aherrus on kantamassa hedelmää, sillä muista kaupallisista tableteista poiketen täysin avoin Spark-tabletti on valmistumassa.
Avoimuus tarkoittaa sitä, että Sparkin ohjelmisto on vapaasti ja luvallisesti muokattavissa. Muokkausta epäilemättä tullaan myös tekemään mitä moninaisimpien tahojen toimesta.
Raudan puolesta Spark on näkökulmasta riippuen näpsäkkä tai nuhainen. 7-tuumainen näyttö on ehkä pieni, etenkin 800 x 480 -resoluutionsa takia, mutta pysyypähän laitteen ulkomitat mukavan mobiileina.
Yksiytiminen 1Ghz AMLogic Cortex A9-suoritin on kaukana huipputablettien tupla- ja neliydinprosessoreista, mutta rinnalla on onneksi asiallinen Mali 400 -graffasiru. Ja eihän niitä piirrettäviä pikseleitä montaa ole.
Jos speksit vaikuttavat geneerisiltä kiinalaiskikkareilta, syykin on selvä; Spark on oikeasti uudelleenbrändätty Zenithink C71, jolla on ikää ainakin pari vuotta.
Henkilökohtaisesti olen innoissani Sparkista siksi, että se osoittaa myös muiden kuin elektroniikkajättien pystyvän tuomaan tuotteita markkinoille. Elektroniikkajätit kun haluavat tyypillisesti kontrolloida tuotteitaan mahdollisimman tiukasti. Pahin ja paras esimerkki tästä on Apple.
Toki Spark on teknisesti vanhentunut, kallis (suhteellisesti; 200 euroa on halpa tabletti, mutta isoissa erissä tilattuna hinta vähintään puolittuisi) ja pääasia eli sisältö on suurelta osin arvailujen varassa, mutta ilmiöiden on alettava jostain.
Ennustan tai ainakin toivon, että vuoden tai parin päästä markkinoilla on Sparkin jälkeläinen, josta löytyy integroidut peliohjaimet ja ehkä näppäimistökin, jos ei muuten niin lisäosana. Olisi se hieno!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)