Pelejä pelaajille vai "kaikille"?

Pitkän linjan peliharrastajana arvostan pelien - ja pelilaitteiden - historiaa. Niinpä lähtökohtaisesti pidän iCaden kaltaisten yhtiöiden tuotteista, kuten keväällä myyntiin tulevasta 8-Bitty -peliohjaimesta. Wanha kunnon peliohjain, eli suuntaohjain ja nappeja, mutta modernisti toteutettuna, eli langattomalla bluetooth-yhteydellä nykyaikaisiin älypuhelimiin ja tabletteihin liitettäväksi.

Ei ole salaisuus, että pidän kunnollisia peliohjaimia välttämättömänä hyvän pelilaitteen ominaisuutena. Hyvä peli ei sinänsä vaadi alustakseen hyvää pelilaitetta, mutta puutteellisesti varustellun pelilaitteen rajat tulevat väistämättä vastaan ennemmin tai myöhemmin. Rajatkaan eivät ole absoluuttisesti huono juttu, sillä luovuus pusertuu ulos usein parhaiten juuri rajoitusten ansiosta.

Angry Birds, Cut the Rope, Where's My Water ja moni muu kosketusnäytölle tehty jättihitti on vastaansanomattomasti hyvää viihdettä ja kaupallisesti huippumenestynyttä liiketoimintaa. Tässä valossa pelilaite ei todellakaan tarvitse varsinaisia peliohjaimia, sillä elämys syntyy pelkän kosketusnäyttöohjauksen turvin.

Jokaista jättihittiä kohti on kuitenkin myös satoja tai tuhansia vähemmän onnistuneita pelejä ja kaupallisia floppeja. Väistämättä tulee mieleen, että kuinka monta söpöjen eläinhahmojen tähdittämää fysiikkapohjaista ongelmanratkaisupeliä maailmaan mahtuu?

Mitä jos markkinoiden ykköslaitteissa olisi peliohjaimet? Olisiko markkinat suuremmat, ja olisiko tarjonta monipuolisempaa? Saisiko 79 sentillä tai parilla eurolla briljantteja shoot'em-upeja, taistelupelejä, retrohenkistä toimintaa? Entä maksaisivatko pitkän linjan peliharrastajat 4-10 euroa massamarkkinaa kapeampaan pelimakuun suunnatuista tuotteista? Onko elannon ansaitseminen 0,79 euron kosketusnäyttöpelejä tuottamalla helppoa kuin veden puristaminen kivestä?

Vai karkottaisivatko epämiellyttävän näköiset peliohjaimet suuret massat laitteiden ostajakunnasta? Ehkä.

Entä jos vaikkapa Apple tarjoaisi muutaman kympin peliohjainlisäosaa iPhoneen ja iPadiin? Apple todennäköisesti osaisi valita hyvän keskitien lähestyttävyyden ja toiminnallisuuden välillä.

Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että Playstation 3:n ja Xbox 360:n edustama peliohjainsukupolvi on aivan tarpeettoman monimutkainen ja vaativa. Vähemmilläkin namiskoilla ja vipstaakeilla pärjättäisiin. 8-bittisen Nintendon pelkistetty peliohjain oli aika kiva, ja Super Mario Bros. oli oman aikansa kasuaalipeli/massamarkkinahitti. iCadella ollaan hyvillä jäljillä.

Digijakelun kääntöpuoli

Kannatan pelien digitaalista jakelua. Mielestäni pelien prässääminen muovilevyille, pakkaaminen laatikoihin ja rahtaaminen ympäri maapalloa on yksinkertaisesti tarpeetonta luonnonvarojen haaskausta. Pelaamisessa on kyse viihteestä ja elämyksistä, ja ne voidaan jaella koteihin nykyään verkkoa pitkin.

Tulin viikonlopun aikana pelanneeksi - pitkästä aikaa - Playstation 3:lla. Paukutin loppuun suomalaisen Housemarquen Dead Nation -zombiräiskinnän. Intouduin jälleen sen pariin huomattuani, että peliin on julkaistu Road of Devastation -lisäsisältöpaketti.

Digijakelun ja ehkä osittain sen varjolla konsoleihin hiipineen ohjelmistopäivitysrumban todellisuus oli kuitenkin lannistaa pelurin ennen ensimmäisen laukauksen ampumista.

En ollut pelannut konsolillani muutamaan kuukauteen. Edessä oli siis käyttöjärjestelmäpäivitys, johon kului ehkä vartti. Eikä pelaaminen käynyt vielä senkään jälkeen, vaan myös peli oli päivitettävä; ehkä viitisen minuuttia lisää odottelua.

Näin on käynyt ennenkin, ja joka kerta se on kyrsinyt. En ole kovin kärsivällinen tekniikan suhteen, ainakaan jos se pakottaa minut odottamaan.

Kismityksen kihistessä kallossa ehdin kuitenkin pohtimaan, että digijakelussa on tosiaankin vielä tällaisia lastentauteja. Eikä yksittäisen kuluttajan kokema mielipaha ole suinkaan ainoa murhe.

Omistan Dead Nationin -elämysoikeuden vain siksi, että Sony tarjosi pelin ilmaiseksi osana lepyttelykampanjaansa kevään tietomurtokatastrofin jälkeen.

Digikaupassa ja -palveluissa tietoturva on keskeinen juttu, ja Sonylla se petti pahemman kerran. Tai ehkä tietoturva todella on illuusio ja kaikki järjestelmät rikottavissa.

Oli miten oli, Sonylle aiheutui tapauksesta jättimäiset kulut, hirvittävä imagohaitta ja asiakkaille paljon pahaa mieltä.

Vastaavaa ei juuri tapahtunut silloin, kun konsolipelit olivat kaupasta ostettuja, pahvilaatikkoon pakattuja muovikasetteja, jotka törkättiin konsoliin ja peli leiskahti ruutuun.

Uskon kuitenkin, että asiat ovat nyt paremmin, ja tulevaisuudessa vielä paremmin. Ehkä konsolivalmistajat ja pelistudiot muistavat loppukäyttäjää, ja pitävät huolen ohjelmisto- ja pelipäivitysten ripeydestä. Ehkä tietoturva saadaan kuntoon ja käyttökatkoja ei enää tule.

Sitä odotellessa ostanen Dead Nationin Road of Devastation -lisäsisällön. Tulenpahan tukeneeksi kotimaista peliteollisuutta ja viimein maksaneeksi muutaman roposen koko elämyksestä.

Kiitos Sonylle ilmaisesta pelistä ja kiitos Housemarquelle laadukkaasta toimintaviihteestä.