Steam Greenlight - peukkuja Crimsonlandille!

Valve starttasi äskettäin Greenlight-toiminnon pc-pelien digijakelumarkkinaa dominoivassa Steam-palvelussaan. Homman kehittymistä on mielenkiintoista seurata.

Lyhykäisyydessään Greenlightissa on kyse siitä, että Valve leipääntyi käymään läpi Steamiin lähetettyjä ziljardeja pelitarjokkaita. Rehdisti valvelaiset myös myönsivät, etteivät ole päteviä arvioimaan kummallisimpien tarjokkaiden potentiaalia.

Siispä Greenlight. Sinne saa kuka tahansa tarjota mitä tahansa (nyttemmin 100 dollarin maksua vastaan), ja Steam-pelaajat käyvät läpi tarjokkaiden listaa ja antavat peleille ylä- tai alapeukkua. Jos peli saa riittävästi ääniä, se pääsee myyntiin Steamiin.

Ensimmäisen viikon aikana Greenlight oli odotetusti täysi Villi Länsi. Ensimmäiset muutokset palveluun on jo tehty, ei suinkaan vähäisimpänä em. 100 dollarin maksun lisääminen. On mielenkiintoista nähdä, mitkä pelit hyväksytään Steamiin Greenlightin kautta ensimmäisenä, ja selviääkö näiden pelien saama äänimäärä ikinä.

Yksi yleinen harhaluulo Greenlightista on se, että yksi annettu alapeukku mitätöisi yhden annetun yläpeukun. Näin ei kuitenkaan ole, peukun antaminen vain siirtää ko. pelin pois käyttäjän peukuttamattomien pelien listalta. Innostunut ja ahkera peukuttaja voi siis "siivota" listan ja peukuttaa tolkullista määrää uusia pelejä sitä mukaa kun niitä palveluun lisätään.

Mutta olellisin juttu on tämä: Greenlightissa on legendaarinen räiskintäpeli Crimsonland, jolle jokaisen pitää antaa yläpeukkua HETI. Ja sitten vaatia jokaista kaveriaan antamaan myös Crimsonlandille yläpeukkua, ja velvoittaa omat kaverinsa jatkamaan ketjua.

Peli on ruma ja vanha, mutta pelattavuus on todella, todella kohdallaan. Eeppistä settiä. Lukekaa vaikka fanien antamia hehkutuksia, joita on paljon.

Krater vs. Diablo III - mitali Ruotsiin

Ostin äskettäin Krater-toimintaroolipelin Steamista. Olen pelannut sitä muutaman tunnin, ja jo nyt olen viihtynyt enemmän ja paremmin kuin Diablo III:a pelatessani ikinä. Ja sen sentään pelasin kertaalleen läpi ja vähän päälle.

Krater on hyvä. Perinteinen, mutta nykyaikaisen sutjakka toimintaroolipeli. Alustavasti tuntuu, ettei se pelinä ole millään muotoa erikoinen, paitsi omassa lajissaan hyvin tehty. Se riittäisi. Mutta yllättävän kivasti plussaa tulee siitä, että peli on ruotsalainen ja tekijät ovat halunneet näyttää sen.

Krater sijoittuu maailmanlopun jälkeiseen Ruotsiin. Ensivaikutelmien perusteella se näkyy ennen kaikkea henkilöiden, paikkojen ja hirviöiden nimissä sekä maisemissa. Lisäksi taustamusiikit ovat mukavia. Oleellista on, ettei esillepano ole niin jäätävän mautonta fantasiapaskaa kuin Diablo III:ssa.

Krater on kuin ruotsalainen Fallout. Suosittelen. Tukekaa armaan naapurin pelinkehittäjiä ja viihtykää Kraterin parissa.

Seuraavan sukupolven konsolit - yllätyksiä luvassa?

Viime viikolla spekuloitiin valtavan menestyvällä Steam-pelipalvelulla sekä Half-Life- ja Left 4 Dead -pelisarjoilla Ferrarinsa tienaavan Valven huhutuista aikeista tuoda markkinoille oma pelikonsolinsa, Steam Box. Mikä jottei, Valvella on paljon osaamista ja kokemusta pelien digijakelusta, laadukasta omaa tuotantoa ja pelaajien keskuudessa tunnettu ja arvostettu brändi.

Digital Foundryn artikkelissa erääksi suureksi kompastuskiveksi mainittiin laitteen korkea hintaluokka, jonka arveltiin asettuvan 1000 euron tuntumaan. Jos laite siis olisi käytännössä peli-pc. Ja peli-pc laitteen pitäisi olla, että Valven kieltämättä kova kilpailuvaltti - jättimäinen olemassaoleva pelikatalogi - olisi mahdollinen. Olettaen siis, että merkittävä osa Steamissa pelejään myyvistä julkaisijoista suostuisi myymään pelejään myös Steam Boxissa. Voisivatpa suostuakin, raha varmaan kelpaisi.

Mutta ei kovin moni tietenkään tuhannen euron konsolia ostaisi. Nykyinen konsolisukupolvi osoitti, että ison menestyksen kipuraja on 300 euroa.

Mutta entä jos Steam Box, tai jokin muu tuleva konsoli (vaikkapa uudelta kilpailijalta tai konsolimarkkinoille palaavalta taholta) olisikin jotain ihan muuta?

Miltä tuntuisi 199 euron moniydin-ARMin ympärille kasattu pikkupurkki, joka olisi kytketty Steamin kaltaiseen digijakelupalveluun? Tai vielä parempi, App Storen kaltaiseen palveluun, josta ei ehkä löytyisi Modern Warfare 3:a, Skyrimiä ja uusinta Mass Effectiä, vaan tuhansia 1-10 euron pelejä?

Uusi iPad on hyvä esimerkki siitä, miten keskihintainenkin moderni ARM-soc pyörittää isoa (=tv-kokoista) resoluutiota - pelikäytössäkin.

Ns. isot pelit voisivat myös olla hyvinkin kelvollisesti pelattavissa OnLiven ja Gaikain kaltaisilla pilvipalveluilla - tai miksei saman tien OnLivellä tai Gaikailla, kun ne ovat jo olemassa.

Jossain välissä Microsoftin huhuttiin suunnittelevan jotain tämän suuntaista Xbox 360:n jälkeiselle ajalle: 199 euron Kinect-konsoli massoille ja ökykallis next-gen supermylly teknofiileille.

Ei välttämättä pöllömpi idea.

Olemme töissä pelailleet viime aikoina iPad-pelejä iCade-peliohjaimella, ja hyvinhän se toimii. Yhtälössä on kuluttajaystävällisesti kohdalleen pelit (alkaen 0,79 euroa), mutta pelilaite (iPad alk. 399 euroa) ja ohjain (99 dollaria) ovat vielä holtittoman kalliit.

Eikä niiden muuten tarvitsisi olla, kun koko paketti suunniteltaisiin alusta lähtien valmiiksi ja kokonaiseksi (vrt. Raspberry Pi, 35 dollaria).

Vai käykö sittenkin niin, että nykyiset konsolimarkkinoiden toimijat julkaisevat tehokkaammat versiot laitteistaan, jotka ovat aluksi helvetin kalliita, ja joilla pelataan samoja pelejä kuin nyt, mutta hienommalla grafiikalla, 60 euron kappalehintaan? Voi se kai mennä niinkin, mutta siinä tapauksessa en taida olla enää kiinnostunut.

Cabals - elämää WoWin jälkeen

Ilmiö lienee monille tuttu: World of Warcraft on todella hyvä peli. Hyvässä porukassa raidaaminen on parasta co-op -pelaamista - ja ylipäätään viihdettä - ikinä.

Mutta. Iso mutta. WoWittaminen vaatii aikaa, ja esim. vauvaperheessä ylimääräistä aikaa ei usein ole.

Toisaalta kaikkeen kyllästyy jossain vaiheessa. Itse olin hakannut WoWia suljetusta eurobetasta lähtien (joka oli 2004?) Aikavaatimustensa takia WoW onkin kokonainen harrastus yksinään. Ainakin omalla kohdallani en enää voinut väittää olevani peliharrastaja, vaan WoW-harrastaja.

WoWin lopettamiseen on toki muitakin isoja ja pieniä syitä, mutta elämää on tietenkin WoWin jälkeenkin. Itse huomasin kiinnostuksen ei-persistentteihin peleihin laimentuneen WoW-harrastuksen aikana. Totuin pelimaailman pysyvyyteen, eikä yksinpelin tallennustiedosto ole sama asia.

Olen aidosti jonkin verran yllättynyt, kuinka hyvä WoWin epäkorvike tamperelaisen Kyy Gamesin keräilykorttipeli Cabals on. Pelissä on paljon hyvää:

Pelaaminen ei vaadi tolkuttomasti aikaa. 5-30 minuutin pelisessioita on aika helppo sovittaa hektisiin päiviin ja iltoihin.

Cabals on myös ilmainen, eikä liiketoimintamalli ole todellakaan kohtuuton. Olen pelannut Cabalsia julkaisusta lähtien - eli kohta puoli vuotta - kohtuullisen runsaasti, ja vasta äskettäin käytin peliin 10 dollaria. Sillä sai 1200 yksikköä pelin valuuttaa, jolla olen saanut tuunattua uuden Danann Covenant -pakkani (jonka pelituntuma on todella erilainen, mikä on mainiota) tismalleen haluamakseni, ja jäljellä on vielä 960 yksikköä.

Pelitunnin hinnaksi näyttää omalla kohdallani muodostuvan jotakin minimaalista, jopa vähemmän kuin Steamin 2,50 euron alekampanjoiden helmistä - jotka muodostavat nykyään peliharrastukseni toisen puolen.

Eniten yllättynyt olen siitä, kuinka kivaa ja tyydyttävää Cabalsin pelaaminen on. En WoWissa välittänyt juuri lainkaan pvp-pelaamisesta, enkä ollut aiemmin tippaakaan kiinnostunut keräilykorttipeleistä.

Ennakkoluulottoman kokeilun jälkeen kuitenkin huomasin, että Cabalsin rankingissa kiipeäminen on mukavaa puuhaa. Vanhalla Vril Society -pakallani kävin suunnilleen parhaan 30 pelaajan joukossa, ja uudella pakallani olen kohta kiivennyt top-100 -listalle. Pelaajamäärä selvästi pumpsahti pakan vaihdon välissä, sillä alkuranking oli muistaakseni jossain 3000:n paikkeilla.

En varsinaisesti tavoittele mitään tiettyä sijoitusta, enkä taatusti ole koskaan nousemassa kärkikymmenikköön, mutta seuraavan sadan, viiden kymmenen ja kymmenen joukkoon hivuttautumisessa on jotain juuri sopivan palkitsevaa ja jännittävää. Ja jos tylsyys meinaa yllättää syystä tai toisesta, voi kokeilla uutta pelitapaa tai pakkaa.

Peli myös päivittyy sopivaa tahtia. Parin kuukauden välein peliin tulee sekä uutta sisältöä että uusia ominaisuuksia. Peli onkin selvästi parantunut julkaisuversiostaan.

Suosittelen lämpimästi. Kokeilu ei maksa mitään.

Gratuitous Space Battles - avaruustaistelun ytimessä

Ripustettuani pelitoimittajan hanskani naulaan muutama vuosi sitten olen yrittänyt löytää jälleen pelaamisen iloa. Olen pyrkinyt pelaamaan vain silloin kun oikeasti huvittaa ja vain kiinnostavia pelejä.

Kiinnostavien pelien löytäminen on ollut yllättävän hankalaa. Usein kokeilut osuvat Steam-verkkokaupan alennusmyynneistä löytyviin (indie)strategiapeleihin.

Kesällä hankin Gratuitous Space Battles -avaruusstrategian kaverin suosituksesta. Peli on omassa lajissaan ilman muuta monessa mielessä onnistunut, vaikka keskeisistä ominaisuuksista löytyy hutejakin.

Nimensä mukaisesti peli keskittyy oleelliseen, eli avaruuslaivastojen taisteluun.

Pelimekaniikka on poikkeava, sillä pelaaja osallistuu vain taistelujen valmisteluun, ei itse taisteluun. Voitto tai tappio ansaitaan aluksia suunniteltaessa, laivaston muodostelmaa aseteltaessa ja yksittäisten alusten esikäskyjä annettaessa. Taistelun alettua tekoäly toteuttaa pelaajan antamia käskyjä mekaanisesti, ja jommasta kummasta laivastosta loppuu alukset ensin.

Pelissä on yksittäisiä taisteluita ja erikokoisten avaruusplänttien valtauskampanjoita, mutta jälkimmäisissä strateginen ulottuvuus on pinnallinen. Syvyyttä ja vaihtelua peliin on pyritty saada jonkin verran toisistaan poikkeavilla sivilisaatioilla, joiden teknologioissa on omat vahvuutensa.

Vihollislaivastojen rökittäminen ja tähtikarttojen valtaaminen on hauskaa oman aikansa, mutta kestosuosikiksi pelistä ei ole.

Taistelun jälkeen Gratuitous Space Battles tarjoaa erittäin monipuoliset tilastot tapahtumista, ja tilastojen olisi ilmeisesti tarkoitus ohjata pelaajaa hiomaan aluksiaan ja taktiikkaansa. Tilastot ovat kuitenkin niin vaikeaselkoisia, että oleellisen tiedon löytäminen on työlästä. Se on sääli, sillä idea on hauska.

Itse pelimekaniikoista löytyy pari aukkoa, joiden takia ainakin itse löysin melko pian kaksi ylivoimaiselta tuntuvaa taktiikkaa. Voittoisien kikkojen löytämisen jälkeen niitä on vaikea olla käyttämättä, etenkin kun ns. oikeat taktiikat tuntuvat olevan vaikeita tai mahdottomia saada toimimaan.

Toisaalta pelin tarjoamat esikäskymahdollisuudet eivät mahdollista läheskään kaikkien uskottavalta vaikuttavien ideoiden kokeilemista.

Puutteineenkin Gratuitous Space Battles on paikkansa ansainnut. Peli viihdyttää aikansa, eikä keskitasoa parempia avaruustaistelustrategioita ole viime vuosina kovin montaa julkaistu.

Tässä valossa Steam ja indie-skene lunastavat lupaustaan täydellisesti. Yksikään suuri pelijulkaisija ei olisi tällaisen pelin kehittelyyn panostanut (... vaikka digijakelun myötä isot julkaisijat ovat alkaneet julkaista rajallisesti myös pieniä pelejä, mikä on yksinkertaisesti mahtavaa)