tiistai 14. helmikuuta 2012

Pelejä pelaajille vai "kaikille"?

Pitkän linjan peliharrastajana arvostan pelien - ja pelilaitteiden - historiaa. Niinpä lähtökohtaisesti pidän iCaden kaltaisten yhtiöiden tuotteista, kuten keväällä myyntiin tulevasta 8-Bitty -peliohjaimesta. Wanha kunnon peliohjain, eli suuntaohjain ja nappeja, mutta modernisti toteutettuna, eli langattomalla bluetooth-yhteydellä nykyaikaisiin älypuhelimiin ja tabletteihin liitettäväksi.

Ei ole salaisuus, että pidän kunnollisia peliohjaimia välttämättömänä hyvän pelilaitteen ominaisuutena. Hyvä peli ei sinänsä vaadi alustakseen hyvää pelilaitetta, mutta puutteellisesti varustellun pelilaitteen rajat tulevat väistämättä vastaan ennemmin tai myöhemmin. Rajatkaan eivät ole absoluuttisesti huono juttu, sillä luovuus pusertuu ulos usein parhaiten juuri rajoitusten ansiosta.

Angry Birds, Cut the Rope, Where's My Water ja moni muu kosketusnäytölle tehty jättihitti on vastaansanomattomasti hyvää viihdettä ja kaupallisesti huippumenestynyttä liiketoimintaa. Tässä valossa pelilaite ei todellakaan tarvitse varsinaisia peliohjaimia, sillä elämys syntyy pelkän kosketusnäyttöohjauksen turvin.

Jokaista jättihittiä kohti on kuitenkin myös satoja tai tuhansia vähemmän onnistuneita pelejä ja kaupallisia floppeja. Väistämättä tulee mieleen, että kuinka monta söpöjen eläinhahmojen tähdittämää fysiikkapohjaista ongelmanratkaisupeliä maailmaan mahtuu?

Mitä jos markkinoiden ykköslaitteissa olisi peliohjaimet? Olisiko markkinat suuremmat, ja olisiko tarjonta monipuolisempaa? Saisiko 79 sentillä tai parilla eurolla briljantteja shoot'em-upeja, taistelupelejä, retrohenkistä toimintaa? Entä maksaisivatko pitkän linjan peliharrastajat 4-10 euroa massamarkkinaa kapeampaan pelimakuun suunnatuista tuotteista? Onko elannon ansaitseminen 0,79 euron kosketusnäyttöpelejä tuottamalla helppoa kuin veden puristaminen kivestä?

Vai karkottaisivatko epämiellyttävän näköiset peliohjaimet suuret massat laitteiden ostajakunnasta? Ehkä.

Entä jos vaikkapa Apple tarjoaisi muutaman kympin peliohjainlisäosaa iPhoneen ja iPadiin? Apple todennäköisesti osaisi valita hyvän keskitien lähestyttävyyden ja toiminnallisuuden välillä.

Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että Playstation 3:n ja Xbox 360:n edustama peliohjainsukupolvi on aivan tarpeettoman monimutkainen ja vaativa. Vähemmilläkin namiskoilla ja vipstaakeilla pärjättäisiin. 8-bittisen Nintendon pelkistetty peliohjain oli aika kiva, ja Super Mario Bros. oli oman aikansa kasuaalipeli/massamarkkinahitti. iCadella ollaan hyvillä jäljillä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti